[Lisää tähän kulunut sanonta aloittamisen vaikeudesta]

Man Calmly Punching Himself

Aaargh, etten kestä tällaisia juttuja aloittamisen sietämättömästä keveydestä tai muita loppuunkuluneiden korulausesanontojen lätinää blogin aloittamiseksi. Ne ovat usein turhia sepustuksia, jotka petaavat enemmän pettymyksille kuin realistisille odotuksille blogista. Paino sanalla ”usein”, sillä on niitä poikkeuksia, kun on vaan vähän pakko selittää, että miksi? Kuten tässä tapauksessa: miksi ihmeessä aloittaa kuraattoriblogi? Eikö ne olleet enemmän viime vuosikymmenen juttu? Ja vielä kuvien osalta, joiden ympärille on rakennettu puolisen tusinaa eri sossumediaa?

Ehkä siksi, että jokainen niistä sossumedioista on jotenkin vajaa. Tumblr on liian ADHD, Pinterest liian staattinen ja WeHeartIt, just not feeling for it, you know? Siksi oma inspiraatioblogi taitaa olla aika lailla ainoa vaihtoehto. Olenkin palloitellut idealla jo pidemmän aikaa – useamman vuoden, tottapuhuakseni – koska alalla työskentelevänä hieman nakertaa, miten helposti tekijänoikeuksia ylenkatsotaan netissä enkä haluaisi edesauttaa sitä. Jaonhan se nyt luovalta ihmiseltä tietyllä tavalla oma rimanalitus, että alkaa pitämään blogia MUIDEN töistä.

Mutta minua haittaa enemmän se, että oma ajattelutapani muuttunut viime vuosina visuaalisesta paljon kirjaimellisemmaksi. Toki olen selaillut visuaalisia proggiksia entistä vähemmän, mutta joka kerta kun päädyn tapattamaan kuvakansioitani, mieleen muistuu katkeran suloisesti kaikki ne projektit ja ideat, joita en ole saanut aikaiseksi. Ehkä tällainen sadomasokistinen itsensäkiduttaminen koko kansan kesken auttaisi minua tuottamaan enemmän omaa sisältöä tähän maailmaan.

Siitäpähän inspiraatiosta on kyse ja toivottavasti joku siellä ruudun toisella puolella kokee myös samoin. Joten tere tulemast katsomaan, millaista proggiksia päädyn näytteleen täällä.